Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Pääsiäistä

Tulevan pääsiäisen kunniaksi ajattelin leipoa pari kakkua. Ei niistä sitten kuitenkaan varsinaisia pääsiäiskakkuja tullut, no näitä voi sitten pitää esillä vaikka ympäri vuoden!






Muutama käpykakku ja vähän erilaisia sitruskakkuja, pari suklaakuorrutuksella ja pari hyydykepäällyksellä. Toivottavasti ovat maistuvia!

Suklaamunia tein myös vähän lisää, niitä onkin tallessa jo viime vuodelta.

Kuinkas ollakaan, jossain välissä joku mokoma oli availlut ja syönyt osan munista!

Kun vauhtiin pääsin niin tein sitten myös pajunkissoja, kukkia ja vähän rahkapiirakoitakin. Napeistahan saa hyviä lautasia mutta tein vielä muutaman korin, pahvista pohjat joihin lakkasin serveteistä kuvat ja pitsistä ja tuollaisesta keltaisesta pääsiäisnauhasta liimasin reunat!


Pari pientä pääsiäisaiheista kakkua innostuin sitten vielä leipomaan!

Nyt pitäisi saada nämä nätisti nukkekoteihin että voisivat niissä pikkuhiljaa alkaa viettää pääsiäistä.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Birgitan porsliini avaa ovensa!

 Kauppatalon ylimpään kerrokseen on avattu astiakauppa, Birgitan porsliini!
Alkuun ei ollut ollenkaan selvää että siihen tulisi juuri astiakauppa, oikeastaan alunperin siihen piti tulla sisustusliike jossa olisi vähän kaikenlaista sisustukseen liittyvää. Mielestäni oli kuitenkin vaikea rajata aihetta ja tuntui ettei tila riitä alkuunkaan ja niin vaan sitten päätin että siitähän tuleekin astiakauppa!
Astioita olen kerännyt pikkuhiljaa jo pitemmän aikaa ja nyt sitten ostin nukkekotikirppikseltä lisää että olisi vähän enemmän hyllyille pantavaa.
Tässä hyllyt vielä ammottavat tyhjyyttään. Ne tein tietenkin Bilteman tikuista, bambutikuista ja päälle koristelistaa jonka olen ostanut joskus kauan sitten. Taustaksi liimasin tapettia.


Myyjättäreksi tuli Birgitta jonka olen löytänyt kirppikseltä ja jonka hiukset oli puoliksi irti mutta sain pelastettua niin ettei tarvinnut vaihtaa. Nappasin barbielta hiussoljen joka pitää hiukset paikoillaan.

Yleiskuva kaupasta, vielä olisi tilaa keksiä jotain kivaa tuohon lattialle, ehkä pöytä johon voisi laittaa vaikka vaihtelevan kattauksen tai jotain, hmm, pitää miettiä.

Peräseinällä on kannuja, kahvi- ja ruoka-astiastoja ym. Arabian ihanat kannut Kaisalta.

Tämän vasemmanpuoleisen hyllyn astioista suurin osa on Kaisan tuotantoa, aivan ihania kaikki, varsinkin paratiisisarja, taikasarja ja nuo ihanat lasten astiat!

Alahyllyllä on Saaran tekemä Sarviksen astiasto, vielä laatikossaan niin ei nyt näy kunnolla. Nuo kahden alimmaisen hyllyn mukit ovat omaa tuotantoani, ne tein joskus hupparin narun stoppareista, kiinnitin kahvat ja maalasin aika moneen kertaan.
Vasemmalla näkyvät kielot ovat myös omatekoiset, ne ovat fimosta ja rautalangasta. Kukkapylväs on tullut swapista, en muista keneltä.

                                          Kaisan kauniita purkkeja ja muita ihanuuksia.

Oikealla näkyvät kahvipannut ovat omatekemiä fimosta. Nurkkahyllyllä on Saaran tekemiä kauniita aurinko- sekä grapponiapulloja kuin myös toinen mariskooli, toisen on tehnyt mrs Who.


 Birgitta on hyvin tarkka astioiden suhteen, laadusta ei tingitä ja kauniita pitää olla!
Myyntitiski on  kyllä aika kuluneen oloinen mutta Birgitan mielestä se on oikein hyvä ja vain korostaa astioitten kauneutta.
No niin, viimeinen tarkistus, Birgitta hengittää syvään ja on valmiina avaamaan ovet! Tervetuloa ostoksille!

Tuntuu mukavalta kun vihdoin ja viimein sain hienot astiat näytille pois kaapin perukoilta jossa niitä ei nähnyt kukaan. Nyt nukkekotien asukkaat pääsevät hankkimaan kotiinsa kunnon astioita aina tarpeen mukaan.

Kauppatalossa on jo aika vilkasta ja kovasti aherretaan myös kahdessa jäljellä olevassa liikehuoneessa joissa ei vielä ole avajaisia ollut, saa sitten nähdä mitä niihin tulee!