Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Uusia aarteita

Kylläpäs onkin aika hurahtanut nopeasti siitä kun viimeksi olen tätä blogia päivittänyt, pitää yrittää jatkossa kirjoitella vähän ahkerammin.
 Kahdet messutkin on ehtinyt olla tässä välissä, Lahdessa olin itse myymässä ensimäistä kertaa ja nyt olin Forssassa ihan vain itse ihastelemassa ja ostoksia tehden.
Oli taaskin kuuma ja aurinkoinen päivä niinkuin tapana on. Paljon ihania juttuja joista ei tahtonut saada silmiään irti. Mitään varsinaista tarvettahan minulla ei ollut ostaa mitään mutta niin vain taas kävi että rahapussi tyhjeni aika nopsaan.

Tässä yhteiskuvaa tekemistäni ostoksista, kuvasta puuttuu vielä muutama lista ja Gepettosta ostamani vauvansänky-kitti.


Mieleeni ei aikaisemmin ollut ollenkaan juolahtanut että tarvitsisin vauvanvaunuja mutta niin vain nekin mukaan tarttuivat kun en voinut vastustaa. Ovat 1:18 kokoiset niin että nyt pitääkin alkaa seurata että mihin huusholliin mahdollisesti olisi vauva tulossa. En kyllä mitään sen suuntaista ole vielä havainnut.
 Aamulehti tietenkin piti saada kun olen Tampereelta alunperin kotoisin, se tuntuu vieläkin "omalta lehdeltä"

 Tässä vielä lähikuvia:



Pöytäliinoja kertyi kolme, joista kaksi niin ohutta ja kauniisti virkattua ja yksi joululiina, pienin pistoin kirjailtu kynttilöin, niin kaunis ja kyllähän se joulukin taas tulee.













Sen kummemmin myyjiä erikseen mainitsematta (koska kaikkia en valitettavasti muista), suuret kiitokset kaikille joiden tekemiä aarteita onnistuin saamaan!

Paljon jäi messupöytiin vielä kaikkea mitä olisi tehnyt mieli mutta niinhän se aina on, ei kaikkea vaan voi ostaa. Ensi kerralla taas sitten jotain.

 Oli myös tosi kivaa kun muutama blogituttavuus sai "kasvot" ja näin myös Salmen ja Urhon "elävänä", on ne vaan ihania persoonia!

Samalla reissulla piti tietenkin kiertää myös Forssan kirppikset, sieltä on usein jotain pientä kivaa löytynyt ja niin nytkin. Pussillinen pikkuisia lasinorsuja ja ihana kylpyamme 1:12 kokoon.


Siispä päivä oli erittäin onnistunut, ensi vuonna taas!