Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Mattotehtailua

Pengoin tässä kangaslaatikoitani ja löysin mm monta pöytäliinaa, jotkut vanhoja, jotkut olen joskus ostanut ihan mattojen tekoa ajatellen. Nyt sitten käynnistin mattotehtaan yhdeksi päiväksi ja valmistuikin monta mattoa, kaipa ne paikkansa hakevat, ennemmin tai myöhemmin jostain pienestä kodista.

Nämä varasin tällä kertaa mattojen tekoon, laatikkoon jäi vielä lisää myöhempää käyttöä varten

Vähän tuntui hullulta leikata ihan hyvää liinaa mutta laatikossahan nämä vain ovat lojuneet niin tulisivat kuitenkin parempaan käyttöön.

Reunat käsittelin rispaantumisenestoaineella niin ei tarvitse ommella.

Kapeita ja leveitä mattoja, näissä reunat eivät vielä ole kuivuneet.

Sinistä raitamattoa ja valkoisia kylppärinmattoja

Vähän leveämpää raitaa

Näissä hentoisempaa raitaa

Olohuoneeseen vaaleita mattoja
Eiköhän nämä matot ihan hyviltä näytä kun pääsevät oikeille paikoilleen lattioille.              
Nyt mattotehdas sulki ovensa toistaiseksi, avaa ehkä taas syksyllä talvisempien mattojen merkeissä.
Seuraavaksi ovensa avaa mukitehdas mutta siitä enemmän myöhemmin.

Tässä kuvia matoista asiakkaiden kotona, eivät kuitenkaan ole vielä päättäneet jäävätkö näille paikoille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti