Sivun näyttöjä yhteensä

Translate

torstai 9. toukokuuta 2013

Kakkuja ja kukkia

Äitienpäivä lähestyy ja niinpä päätin tehdä pari kakkua sen kunniaksi. Tein kakut fimosta, tässä suklaisella pohjalla, välissä kermavaahtoa ja mansikoita, päällä sokerikuorrutus, kirsikoita ja punainen ruusu.

Lusikat ja kahvi vielä puuttuu!
Tämä kakku tavallisella sokerikakkupohjalla, kermaa ja mansikoita välissä, päällä sokerikuorrutus, kermavaahtoa ja kirsikoita!

Tähän kakkuun tulikin kreemiä ja kirsikkahilloa väliin ja päälle suklaakuorrutus, kermaa ja ruusuja!
Leivoin sitten vielä muutaman donitsinkin!
Pöytäliina on löytö kirppikseltä Tukholmasta, on oikein kaunista pitsiä ja laskeutuu nätisti.

Tässä kuvassa näkyykin paremmin:



Sitten oli ajatuksena tehdä myös äitienpäiväruusu mutta miten ollakaan niin jotenkin meni niin että teinkin sitten kieloja!
Ensin pyörittelin kielonkukat fimosta ja paistoin, sitten tein lehdet ja paistoin, sitten pätkin vihreästä ohuesta rautalangasta varret, liimasin niihin kukat ja ne sitten lehtiin kiinni.


Onnistuin mielestäni sen verran hyvin että sain intoa tehdä niitä vielä lisääkin mutta nyt keksin että voisin päästä vähän helpommallakin. Nyt käytinkin valmiita muovisia lehtiä muovisesta kasvista, vähän vain lyhensin molemmista päistä! Tämän kasvin olen ostanut ihan sillä mielellä että teen siitä vaikka anopinkieliä, mutta siitähän saakin lehdet useampiin eri lajin kukkiin.


Ihan hyviä näistä muovilehdistäkin tuli.

Ruusu jäi nyt tällä kertaa tekemättä, mutta kauniitahan kielotkin ovat!

Tässä ne pääsivät vielä kahvipöytään!


  Tervetuloa kakkukahville!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti